Jou 092012
 

Vastaanotollani käy usein ihmisiä jotka harrastavat liikuntaa, tai urheilevat tavoitteellisesti. Ajattelen, että liikunta edistää terveyttä monella tavalla. Ajattelen myös, että osteopaatin vastaanotolle hakeutuvat ihmiset haluavat huolehtia terveydestään ja reagoivat herkemmin kehonsa toimintahäiriöihin. Asiat, jotka eivät välttämättä vaivaisi ollenkaan sohvalla köllötellessä, alkavat häiritä, kun asettaa elimistölle lisää haasteita. Periaatteessa urheilevan ihmisen keho on urheilumallia ja kuten kaikissa urheilumallin peleissä ja vempeleissä, urheilevan ihmisen keho vaatii tarkempaa huoltoa ja trimmausta. Muuten käy niin, kuten eräs tuntemani lääkäri kuvaili ihmisen eliniän ennusteen nousua viimeisten parin vuosisadan aikana suhteessa fyysisiin ongelmiin ja kolotuksiin, joita ikä tuo mukanaan. Lääkärismies sanoi, että se on vähän sama, kun ajaisi Ladalla kahdeksan miljoonaa kilometria. On kuitenkin keinoja muuttaa keho Ladasta urheilumalliksi, mutta muutos ei käy käden käänteessä ja alkamalla vain rimpuilemaan sappinesteet suussa maailman kovakuntoisimman miehen tyyliin. Liikunta on haaste, eli stressori elimistölle ja liikunta pitää suhteuttaa kaikkeen muuhun stressiin elämäntilanteeen mukaan. Liikunnan mieltäminen haasteena onkin mielestäni hyvä tapa tarkastella liikuntaa ja kehon hyvinvointia.

Kun liikuntaa ajattelee haasteena, voi ajatella, milloin on järkevää asettaa itselleen lisää haasteita. Kaikki tietävät, että liikuntaa ei kannata harrastaa sairaana. Sairaana ajatuskin treenaamisesta tuntuu vastenmieliseltä. Mutta kuinka moni ajattelee samoin väsymyksestä? Tässä yhteydessä ihmiset usein ajattelevat laiskuutta ja piiskaavat itsensä liikkeelle. Väsymys on kuitenkin aivan looginen ja luonnollinen viesti elimistöltä, joka kertoo tarpeesta levätä.  Haluatko olla parhaimmillasi urheillessasi? Väsyneenä et ole. Ja ei, liikunta ei piristä. Väsymys katoaa, kun kehon pakottaa suoritukseen, mutta vain siksi, että elimistö on luotu selviytymään haasteista. Liikunta nostaa tässä tapauksessa kortisolitasoja ja verenpainetta ja muita muuttujia, jotta treenistä selvittäisiin edes jotenkin kunnialla. Optimaalista liikuntaa väsyneenä urheileminen ei suinkaan ole. Kukaan ei tee ennätyksiä väsyn painaessa. Jos olet tehnyt ennätyksesi kroonisesti väsyneenä, voin vakuuttaa tulosten nousevan, kun olet levännyt kunnolla. Jossain vaiheessa pitää kuitenkin levätä ja antaa kehon palautua. Jos näin ei tehdä, vastassa on tila jota ylikunnoksi kutsutaan. Kärjistettynä, jos menet ylikunto- oireinesi urheilulääkärille saat diagnoosin ylikunnosta. Jos menet työterveyslääkärille samoilla oireilla saat diagnoosin työuupumuksesta. Fysiologisesti molemmat tilat ovat hyvin samankaltaisia ja voivat kuntoliikkujan kohdalla syntyäkin työn ja urheilun yhteiskuormituksen seurauksena.

Ihmiset liikkuvat voidakseen paremmin ja tunteakseen olonsa terveiksi. Joskus, jos olo ei ole alunperinkään ihan hyvä, liikunnalla yritetään muuttaa olo paremmaksi. Jos olo ei paranekaan, yritetään kovemmin. Joskus huonon olon takana voi olla huono ravinto, liian vähäinen lepo tai muu syy, joka ei korjaannu liikunnalla. Kun puhutaan ravinnosta useimmat ihmiset ajattelevat kaloreita. Harvoin ajatellaan ravinnon ravinnetiheyttä, puhtautta tai ylipäätään, mitä ruoka tekee elimistölle. Usein muuten terveydestään huolehtivat ihmiset ovat hyväksyneet lievät mahanpurut ja turvotuksen normaalina ilmiönä, jolle ei voi mitään. Tai toistuvan närästyksen. Sama koskee jatkuvia pieniä nivelkipuja. Taas loogisia viestejä elimistöltä, että kaikki ei ole kunnossa. Tällaiset viestit ovat poikkeuksetta epämiellyttäviä. Niiden kuuluukin olla epämiellyttäviä. Pienen lapsen itkukin on epämiellyttävää ja yleensä herättää halun tehdä jotain lapsen auttamiseksi, jotta itku loppuisi. Ei kai ole loogista ajatella lapsen itkusta epämiellyttävänä viestinä, että se nyt on vaan normaalia ja antaa piltin parkua?

Vertaan elimistöä usein pieneen lapseen tai eläimeen. Aikuisen ihmisen perusfysiologia ei poikkea olennaisesti lapsen tai eläimen fysiologiasta. Aikuinen osaa kuitenkin painaa elimistön viestit taka-alalle ja jatkaa touhujaan. Prioriteetit ovat muuttuneet, mutta elimistön vaatimukset eivät. Fysiologia toimii kunnianhimoisimmankin liikkujan elimistössä pettämätömän loogisesti, eikä luontoäitiä kiinnosta pätkääkään ensi kevään Tukholman maraton tai halu parantaa kellotettua jumppa-aikaa Crossfit- treeneissä.  Seurauksena on väistämättä se, että elimistö järjestää äänekkäämmän vastalauseen, jos sitä kohdellaan kaltoin. Elimistön viestejä kutsutaan usein vaivoiksi. Ikäänkuin elimistö tarpeineen tulisi tielle henkilön yrittäessä tavoitella terveyttä.

 

Liikunnan fokus on yleensä ulkoinen. Halutaan suorittaa, voittaa ja saavuttaa. Keho on väline, jolla saavutukset aiotaan toteuttaa ja kehon odotetaan myös toimivan ilman muuta. Jos keho ei toimi tai liikunta aiheuttaa kipua, ajateellaan usein, että kyse on voiman puutteesta tai venyttelyn puutteesta. Ratkaisuna halutaan siis lisätä voimaa ja liikkuvuutta. Harvoin, jos koskaan ajatellaan, että on kyse huonosti ajoitetusta tai liiallisesta liikunnasta. Joskus kuulen absurdeja arvioita esimerkiksi selkäkivun syistä ja ratkaisuista. Henkilö voi arvioida, että lihakset ovat liian heikot, vaikka hän harrastaa liikuntaa kuusi tai seitsemän kertaa viikossa. Kuinka paljon liikuntaa sitten pitäisi harrastaa, että lihakset vahvistuisivat?  Tämänkaltaiset ajatukset synnyttävät epäjohdonmukaista toimintaa ja ajaa henkilön yhä enemmän eksyksiin oman kehonsa kanssa.

Olen maksanut oppirahani vammojen ja ylikunnonkin merkeissä, joten tiedän myös käytännössä, mistä puhun. Olen harrastanut enemmän tai vähemmän intensiivisesti kamppailulajeja, joista nykyään pääpaino on kiinalaisissa sisäisissä lajeissa Xing Yi:ssä ja Taijissa. Näitä lajeja ei yleensä mielletä edes kamppailulajeiksi ja nykyään tappavinta ja tehokkainta lajia etsiessään taistelijat yleensä viittaavat vapaaottelukintaalla kiinalaisille lajeille. On totta, että nykyaikana sisäisten lajien treenillä ei tulla tehokkaimmaksi taistelijaksi kaikista nopeimmin. Perusteiden rakentaminen on näissä lajeissa työlästä niin, että tunti päivässä treenillä edistyminen on hidasta. Aikoinaan kiinalaiset mestarit harjoittelivat nuoresta pitäen kahdeksan tuntia päivässä.

Toisaalta kiinalaiset sisäiset lajit tuovat toisenlaisen näkökulman treenaamiseen. Kiinalaisten lajien edustajien mukaan on mahdollista kehittyä lajissa ja parantaa terveyttä samaan aikaan. Tämän olen käytännössä todennut omassa kehossani ja kuullut positiivisia kokemuksia muiltakin harjoittelijoilta. Syy terveyden kohenemiseen on se, että keho saa osakseen liikettä, mutta ylikuormitusta ei tapahdu ja harjoittelu on ideaalitilanteessa päivittäistä. Logiikka tämän harjoittelumetodin taustalla nykyaikaisen tiedon valossa tarkasteltuna on se, että uusien liikekaavojen ajaminen hermostoon sisään vaatii suuren määrän toistoja. Toisaalta jos treenaaminen on jatkuvaa vammojen ja ylikunnon kanssa räpeltämistä, taistelija ei voi olla kovinkaan tehokas. Terveyttä on arvostettu erittäin korkealle kiinalaisten lajien parissa, jota kuvaa tapaamani iäkkään Kung Fu mestarin kommentti toisesta, jo edesmenneestä mestarista. Mestari sanoi: ”olihan hän (edesmennyt mestari) hyvä ja taitava, mutta hän on kuollut ja minä olen vielä hengissä.” Mestari oli vakuuttunut siitä, että huonolla treenaamisella oli tässä tapauksessa kohtalokkaat seuraukset.

Ilokseni olen huomannut, että  tolkkua treenaamiseen on ollut näköpiirissä jo jonkin aikaa myös nykyisessä fysiikkavalmennuksessa. On tullut mukaan mobiliteettiharjoitteita ja muita kehonhuollollisia toimenpiteitä, joita toteutetaan ahkerasti. Venyttelyä ei pidetä enää autuuaksi tekevänä, eikä enää ole tarvetta ripittäytyä osteopaatille venyttelyn laiminlyönnistä synninpäästön toivossa. On syntynyt uusia termejä kuvaamaan terveyden kannalta haitallista treeniä, esimerkkinä ”chronic cardio”. Maratonharjoittelun yllättävistä vaikutuksista voi lukea tästä tutkimuksesta. Näin FST:llä pätkän fysiikkavalmentaja Martin Rooneyn haastattelusta, jossa hän otti kantaa kovan tason vapaaottelijoiden treenaamiseen. Hän sanoi, että suurin ongelma vapaaottelijoiden treenaamisessa on, että treenataan liikaa ja liian kovaa. Kokemukseni kertoo, että tämän ongelma ei rajoitu vain huipputason vapaaottelijoihin. Kaikista huolestuttavimpana pidän kuntoliikkujien taipumusta treenata liikaa ja liian kovaa. Toki toisenkin ääripään liikkujia löytyy. Liian kevyestä liikkumisesta ole mitään hyötyä ja tyhjäntouhuamiseen kulutetun ajan voisi todellakin käyttää paremmin.

Mikä sitten neuvoksi? Olen osteopaatti ja ajattelen myös treenamista osteopatian kannalta. Osteopatia perustuu fysiologian kunnioittamiseen ja fysiologisten tosiasioiden mukaan toimimiseen. Neuvoni ovat seuraavat:

*Pidä kehon viestejä viesteinä, älä vaivoina. Palohälyttimenkin piippaus on harmillista mutta sen tarkoitus on estää vielä suuremmat harmit. Kivun voi kyllä kestää, mutta kivun kanssa treenaaminen on ehkä hölmöintä mitä tiedän. Kipu heikentää, kipu muuttaa liikekaavoja epäedullisiksi ja aiheuttaa keholle kuormitusta, jota se ei välttämättä ole suunniteltu kestämään. Kivun kanssa opitut väistämisstrategiat uppoavat hermostoon ennätysvauhdilla ja näiden poisopettelu onkin sitten työlästä. Välttämisstrategioita EI voi hallita ja sammuttaa treenin aikana. Jatkuva väsymys ja suorituskyvyn junnaaminen paikallaan, saati tulosten heikkeneminen treenistä huolimatta ovat merkki siitä, että ollaan menossa metsään. Jatkuvat mahanpurut ja ilmavaivat ovat viesti johon kannattaa reagoida muuttamalla ruokavaliota.

*Lisää jotakin ei ole aina parempi. Jos liikunnan määrä on nolla, liikunnan lisäämisellä on varmasti terveyden kannalta positiivisia vaikutuksia. Jos kuitenkin jo liikut, ota huomioon, että haasteiden lisääminen ei välttämättä ratkaisen ongelmiasi. Tarvitset uutta ohjelmointia harjoittelulle tai vaivaan asianmukaista hoitoa. Tässä hyvä esimerkki tutkimuksesta baseball- pelaajien olka- ja kyynärpäävammoista. Loppupäätelmässä todetaan:  ”The factors with the strongest associations with injury were overuse and fatigue.”

*Ai mikä ohjelmointi? Niinpä. On hämmästyttävän yleistä, että kiirettä valittelevat ja ajankäytön tehostamista halajavat työn sankarit puuhaavat salilla samoja asioita vuodesta toiseen samoilla painoilla ja samoilla liikeradoilla. Tai, että aina ja iänkaikkisesti hölkätään tunnetulla hengästyt niin, että pystyt puhumaan- vauhdilla. Tässäkin asiassa hermostomme ja koko kehomme on kuin pieni lapsi. Jos keholle tarjotaan jatkuvasti samoja ärsykkeitä se tylsistyy. Liikesuoritukset salilla saati hölkässä eivät ole kovinkaan monipuolisia, joten tylsistymistä a.k.a adaptaatiota tapahtuu hyvin nopeasti ja kehitys pysähtyy. On mielekkäämpiä tapoja treenata.

*Hölkkä ei edes ole ihmisolennon luonnollinen etenemismuoto. Minussa herättää aina syvää ihmetystä poluilla kohtaamani hölkkääjät, jotka etenevät jopa hitaammin, kuin itse kävelen. Miksi luulet tarvittavan vaimennuksia lenkkareissa? Olisiko syynä kantaisku ja tantereen polkemisen kesto? Emme poikkea olennaisesti anatomialtamme esi-isistämme tai luonnonkansoista. Hölkkäsivätköhän esi-isämme pitkin metsiä ja juurakoita kantapäät kipeinä? En usko. Pidämme aina kenialaisia juoksijoita syystäkin ilmiömäisinä maraton-juoksijoina. Ero keskivertoon suomalaiseen maratoonariin? Kenialaiset juoksevat maratonin, suomalaiset hölkkäävät sen. Juoksulla ja hölkällä on biomekaanisen kuormittavuuden kannalta todella suuri ero juoksun eduksi. Joskus ajattelen, että olisi ollut parempi, jos Feidippes olisi kuukahtanut jo matkallaan ennen Ateenaa. Tosin hän taisi juosta ja varmasti vaimentamattomilla jalkineilla. Tarinasta jäi ilmeisesti oppimatta se, että Feidippes todellakin kuoli juostuaan maratonin ja se, että syy juoksemiseen oli kiire, ei terveyden edistäminen. Yksinkertaisesti: jos haluat edetä nopeasti juokset, jos haluat edetä hitaammin kävelet. Kävely on todellakin aliarvostettu liikkumisen muoto.

  • Hanki itsellesi valmentaja, tai mene salille, josta saat ohjelman ja kehitystä seurataan. Varmistu siitä että pystyt tekemään liikkeet biomekaanisesti oikein. Vai miltä kuulostaa jatkuva kyykkäily siten, että toinen polvi koukistuu viisi astetta vähemmän, kuin toinen. Ei pahalta? Entä kahden tuhannen toiston jälkeen? Entä jos kyykkyyn lisätään miehekkäät raudat? Tervetuloa vastaanotolleni. Tavoitteellinen treenaaminen vaatii hyvää ohjelmointia ja kokonaisvaltaista näkemystä. Kysy seuraavan kerran Body Pump- ohjaajaltasi, mitä kunnon osa- aluetta Body Pump- treenaaminen kehittää. Vastaukset saa lähettää minulle sähköpostitse, koska en todellakaan tiedä vastausta.
  • Lepää ja hoida vammasi oikein. Kun asiakas tulee vastaanotolleni rasitusvamman kanssa, sitoudun auttamaan häntä vain siinä tapauksessa, että hän sitoutuu lepäämään. Syynä se, että rasitusvamman aivan looginen hoito on lepo. Kaikki muut toimenpiteet tulevat vasta seuraavina, eikä niistä ole juurikaan hyötyä jos lepo ei ole hoidon perusta. Minulta tiedustellaan usein, miten akuutin- tai rasitusvamman paranemista voisi nopeuttaa. Vastaus on: ei mitenkään. Fysiologiset korjausprosessit tapahtuvat omia aikojaan ja tätä prosessia ei voida yleisesti käytettävissä olevin keinoin nopeuttaa. Paranemista voidaan kuitenkin hidastaa ja vaikeuttaa hyvinkin helposti. Paranemisen hidastuminen ja vaivan kroonistuminen voidaan järjestää siten, että vammasta huolimatta liikutaan, eikä tiedetä, mitä tehdä missäkin vaiheessa paranemista. Joskus paranemisen hidasteena ovat kehon liikehäiriöt ja liikerajoitteet, jotka voivat olla alunperin vamman syynä. Ravitsemuksella ja stressin hallinnalla on hyvinkin tärkeä rooli vammojen hoidossa. Jos tiedetään, mitä tehdään, on usein mahdollista hoitaa vammansa siten, että liikkumista ei välttämättä tarvitse missään vaiheessa kokonaan lopettaa, vaan ohjelmoinnin muutoksilla voidaan liikkumista pitää yllä paranemisen aikanakin.
  • Jos kuitenkin olet päättänyt alkaa supersankariksi, hankkiudu jälleen kerran osaavaan valmennukseen ja kysy itseltäsi seuraavat kysysmykset. Onko liikkuvuuteni lajin vaatimalla tasolla? Osaanko suorittaa vaaditut liikkeet oikealla tekniikalla?  Onko kehossa kipua? Olenko stressaantunut? Minkälaiseen treenaamiseen minulla on aikaa? Mitkä ovat tavoitteeni ja missä ajassa ajattelin ne saavuttaa? Mistä tiedän päässeeni tavoitteeseeni? Jos tavoitteena on parempi kunto, kyse on huonosti muotoillusta tavoitteesta. Kunto voi periaatteessa olla aina parempi. Sen sijaan selkeä tavoite voi olla ”jaksan nostaa oman kehonpainoni maasta”. Tavoitteita voi olla useita ja tavoitteet voivat muuttua matkan varrella, mutta tavoitteet toimivat referenssinä treenin mielekkyydelle. Jos tavoitteena on voida paremmin, kysymys kuuluu: etkö voi nykyään hyvin? Onko liikunta oikea ratkaisu paremman voinnin saavuttamiseksi? Jos et voi hyvin, miten luulet ryhtyväsi supersankariksi?
  • Treenin mielekkyyden ja terveellisyyden arvioiminen ei tarvitse olla mystistä ja ylitieteellistä. Yksinkertainen ohje, jonka olen huomannut toimivaksi käytännössä on, että treenin jälkeen pitää olla parempi olo, kuin ennen treeniä. Treenin jälkeen saa toki olla väsynyt, mutta kipu ja huonovointisuus treenin jälkeen tai treeniä seuraavina päivinä on merkki treenin ylikuormittavuudesta.
  • Stressitason arvioimisessa uni on erinomainen mittari. Jos uni alkaa häiriintyä mistä tahansa syystä, stressitaso nousee väistämättä. Jos heräilet aamuyöstä kykenemättä nukahatamaan enää uudelleen ja nouset aamuisin vuoteesta väsyneenä, on varsin todennäköistä, että stressitasosi on koholla. Muita oireita kohonneesta stressistä on palautumiskyvyn heikkeneminen, tuki- ja liikuntaelimistön kivut, ruoansulatusongelmat ja mielialan lasku. Tätä tarkempia mittauksia halutessasi kannattaa kääntyä ammattilaisten puoleen.

Loppukevennyksenä 93- vuotiaan Bagua- tyylin mestarin esitys siitä, että ikä ei ole tekijä liikkumisessa ja liikuntakyvyssä. Voitko vielä tämän jälkeen höpötellä vakavalla naamalla 30- 40- vuotiaana, että kyllä se alkaa ikä painamaan ja alkaa tässä jäykistymään? Kyse on valinnoista, tavoitteista ja siitä mitä teet ja miten treenaat. Kuinka moni huippu- vapaaottelija omaa vastaavan toimintakyvyn 93- vuotiaana? Entä kuntoliikkuja? Toivottavasti mahdollisimman moni.

 

Suomalainen Kari

  2 Responses to “Onko liikunta stressori vai terveyden edistäjä, vai molempia?”

  1. [...] Kari Suomalaisen ansiokkaan artikkelin Onko liikunta stressori vai terveyden edistäjä, vai molempia? luettuani inspiroiduin kirjailemaan tänne aiheesta, josta puhun ravintoluennoillani. Kari [...]

    • Mukavaa kuulla, että kirjoitukseni inspiroi. Olen iloinen, että on olemassa blogeja ja sivuja, kuten Monkeyfood ja Helsinki Paleo. Itse en niin paljoa noista ravintojutuista tiedä, mutta osaan ainakin ohjata asiakkaitani arvokkaan tiedon lähteille kyseisille sivuille :) Kiitos Meri! :)

 Leave a Reply

(pakollinen kenttä)

(pakollinen kenttä)

(Spamcheck Enabled)